maanantai 7. toukokuuta 2012

Vaasan kissanäyttelyt 5.-6.5. 2012

Viikonloppuna olimme mieheni kanssa pitkästä aikaa yhdessä kissanäyttelyissä. POH-KIS:sin kissanäyttelyt olivat Vaasan Mustasaaressa isossa Botniahallissa, jossa tilaa ja valoa riitti. :) Kiitokset POH-KIS:sille upeista näyttelyistä! Oli toki luksusta myös se, että matkaan meni vain reilu kaksi tuntia, niin ehti vähän nukkuakin yöllä. 

Milli ja tuomarioppilas la 5.5.2012

Lauantaina Milli oli ensin tuomarilla, niin ehdin kuvaamaankin tilannetta. :)  Tuomari oli Bjarne Wikström ja hänellä oli myös tuomarioppilas. Tuomio oli tiukka eikä sertiä heltynyt. Toki tyttö olikin vielä kaukana parhaimmasta ulkomuodostaan. Menee pitkä aika ennen kuin naaras on palautunut pentujen saamisen jälkeen. Millillä onkin ollut jo reilu kahden vuoden näyttelytauko niin oli kuitenkin aika kokeilla mitä tyttö sanoo näyttelyistä. Lauantaina Milliä pelotti kyllä aika paljon näyttelytohina. 
Shadow ja tuomari Jarmo Räihä la 5.5. 2012
Shadow oli kuin kotonaan näyttelyissä, eikä välittänyt tohinasta mitään. Söi, joi, pissasi ja kakkasi näyttelyhäkissä.. :D Lauantaina Shadowin tuomarina oli Jarmo Räihä ja hän valitsi pojan Tuomarin parhaaksi nuoreksi! <3 Poika antoi omistajalleen hienon syntymäpäivälahjan. :) Paneelissa Shadow ei kuitenkaan saanut yhtään ääntä ja voiton vei kaunis Sfinx neitokainen.

Shadow TP-nuori 5.5.2012 ja liikuttuneen onnellinen omistaja. :D
Milli hotellissa. :)
Minä sain jäädä nauttimaan olosta hotelliin kissojen kanssa, kun mieheni hurautti takaisin kotiin hoitamaan loput eläimet. Tulomatkalla autosta oli rikkoutunut rengas mutta onneksi vararengas sattui olemaan mukana. :) Hotellihuoneessa oli aluksi aika kylmä, mutta säätimen löydettyäni alkoi huone hiljalleen lämmetä ja olihan huoneessa myös amme jossa pääsi lämmittelemään. :D Musiikin jytke kuului myös jonkin verran mutta ei haitannut kuitenkaan unen saantia. Hotellin aamupalalle pääsimme molemmat nautiskelemaan vatsamme ähkyyn.. :D

Viikonlopun näyttelysaldo. :D
Sunnuntaina Millin arvosteli Tellervo Kass ja antoi tytölle sertin, niinpä Milli sitten valmistui Championiksi! <3 Milli oli sunnuntaina huomattavasti rohkeampi eikä välittänyt enää niin kovasti näyttelymetelistä ja olipas tyttö sylissäkin nätisti välillä lepäämässä. :) Tämän valmistumisen jälkeen Milli jättää näyttelykentät. Katsotaan sitten joskus jos kastraattiluokkaan tulevaisuudessa tytön vielä tuomme. :) Shadow oli sunnuntaina Arja Martikaisen arvosteltavana ja tulos oli EX 1. Kyllähän se Arja taas kehui poikaa, että " Odottakaahan vain, kun tämä poika on aikuisissa uroksissa - Vaviskaa!" TP-valinnoissa Shadowin voitti Sfinx -neitokainen joka oli siis molempina päivinä Best in Show. :)

Milli malttoi välillä nukkua sylissäkin. <3
Kotona odottikin sitten pienoinen kaaos.. Lampaat ja vuohet olivat lähteneet karkuteille aitauksestaan.. Siinä nyt ei periaatteessa ole mitään uutta, koska karkailevat tuon tuostakin hyppäämällä aidan yli. Mutta vastassa oli myös kaksi hevosta! :o Pihalla käyskenteli suomenhevostamma Pira ja aidan toisella puolella, naapurin pellolla oli Nessa. Tytöt olivat ilmeisesti tulleet sähköaidan yli, kun tuuli oli kaatanut risuja aidan päälle ja Pira    oli sitten tullut pihalle ison ojan viertä ja samalla rikkonut portin.. Nessa ei ilmeisesti ollut uskaltanut mennä ojan vierelle vaan jäänyt jumiin pellolle. Onneksi tammat olivat pysyneet pihalla, lähellä kotia, eivätkä olleet lähteneet kokokaan karkuteille. <3 

2 kommenttia: