sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun hulinaa

Kevät pitkällä, kesän lähestyminen saa bloginkin hiljaiseksi, kun hommaa riittäisi vaikka pienelle armejalle. :)


Mimosan pennut kasvavat kohisten. Mutta alku olikin vähän hankalampi mutta siitäkin selvittiin. Mimosa synnytti kaksi pentua 19.3. joista toinen pentu menetettiin. Emo oli hyvin aggressiivinen jäljelle jääneelle joten katsoimme parhaimmaksi viedä ainokaisen Timantti-mummolle (jolla sattui sopivasti olemaan myös omat pennut) hoitoon Kattikalaanin kissalaan Kajaaniin. Mutta kuinkas ollakaan Mimosa aloitti synnytyksen uudelleen ja 21.3. jouduttiin turvautumaan hätäsektioon. Sektiolla syntyi vielä kaksi elävää pentua ja yksi kuollut. Onneksi Mimosa selvisi leikkauksesta hyvin ja oppi nopeasti äitiyden salat. 


Nyt pesäkopassa tuhisee ja tillittää kolme suloista pentua, yksi ruskeamarmori poika sekä tonkineesimarmori ja ruskeatäplikäs tytöt. 

Maaliskuun lopussa leikkautimme kolme aikuista kasvatuskollia, Minnesodan, Laakerin ja Cydonian. Pojat saavatkin tästä eteenpäin nauttia kastraatin elämästä ilman paineita. :) Minnesota etsii mahdollisesti uutta rakastavaa kotia. ;) Nyt vain tekisi mieli leikuuttaa loputkin pojat niin elämä olisi huomattavasti helpompaa! 

Kissalan arkea on ravistellut myös uusi perheenjäsen, rasavilli tenava! 




2 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut tapahtumarikasta! Onneksi kolme pennuista selvisi! Niin suloiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä on taas ollut tapahtumia joka suuntaan. :D Näyttelyhulinat jätetään nyt hetkeksi vähemmälle. :) Kiitos, pennut ovat kyllä tosi hienosti pässeet elämästä kiinni ja siitä iso kiitos myös sijoituskodille!

      Poista