perjantai 17. helmikuuta 2012

Eläinlääkärireissuja...

Yövuorojen jälkeen minulla aloi pieni lomanen.. mutta eipäs siitä ole paljoa mitään tiennyt (paitsi tietenkin sen, etten ole ollut töissä) kun meno on ollut melkoista.

Eilen käytimme Shadowta ja Riimiä Kokkolan eläinklinikalla. Shadown leuka tarkistettiin, kun siihen oli tullut mustapäitä, että kyseessä on todellakin vain turvallinen akne, eikä sen pahempaa. Riimillä taas onkin vähän hankalampi ongelma, nimittäin maitorauhaset "turposivat". Ensin oli yksi nisä turvoksissa ja viikon sisällä olikin sitten yhtäkkiä kaikki nisät. Ensimmäisenähän siinä alkoi sitten kaikenmaailman syövät kummitella mielessä mutta eläinlääkäriltä saimme vahvistusta siihen, ettei mikään kasvain kasva noin nopeasti. Riimi sai kortisoni- ja antibioottipistoksen ja näillä eväillä mennään n. viikon päivät. Jos mahdollinen tulehdus ei rauhoitu eikä nisien turvotus laske, on aika mennä uudelleen klinikalle ja ottaa koepala. :/ Toivossa eletään...

Tänään oli sitten vuorossa Oulun eläinklinikka Akuutti ja siellä bengali Estellen HCM-ultraus. Tyttö rauhoitettiin, koska emme uskaltaneet ottaa riskiä tempperamenttisen emännän kanssa. :D Ultraus oli todella mielenkiintoinen kokemus ja eläinlääkäri selitti kaiken niin hyvin, että tyhmempikin ymmärsi mitä tapahtuu. :) Estellen sydän todettiin terveeksi!  Olihan siinä ultrauksella ihan hyvä hintakin mutta en moiti asiaa, kun kerran ultrauksen mahdollisuus on nyt näin lähellä olemassa ja varsinkin hyvä tulos lämmitti mieltä. Tosin jännitin tulosta niin kovin, että pökertyä meinasin.. :D Noh.. jännittäminen on mulle liiankin tuttua.. Mahdollisesti loppukesän/syksyn aikana ultrautamme Estellen Shadow -pojan ensimmäisen kerran. Ja sitten olisi ultrattavaksi vielä liuta maine cooneja.. ;D Noh, pikku hiljaa hyvää tulee.

Oulun reissun yhteydessä kävimme Haukiputaalla sijoituskodissa katsomassa Misua eli Hiesun Angels Touchia. Tyttö oli oikein nätti ja kasvanut hyvin vaikka kärsiikin herkästä vatsasta. On se niin jännä kuinka Selman lapset  ovat niin erinäköisiä mutta toisaalta samannäköisiä. :) Luonnetta tytössä tuntuu olevan samoin kuin emässään.. onneksi kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen Misu suhtautui meihin suopeammin. :) Suuret kiitokset sijoitukodille Misun hyvästä hoidosta! <3

FI* Hiesun Angels Touch. <3

Huomenna on sitten kissojen pesupäivä. Shadow ja Wanda suuntaavat kanssamme Jyväskylän näyttelyyn lauantaiksi. Eli pe-la yöllä lähdemme taas körryyttelemään kohti Jyväskylää ja la-su yöllä palailemme takaisin kotiin.. :)

Olisikohan sunnuntai sitten se LOMA -ja lepopäivä... ;) Kun maanantaina alkaa taas työt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti