maanantai 5. syyskuuta 2016

Blogi heräilee

Kokeillaanpas taas pitkästä aikaa sujuisiko se blogin kirjoittaminen.. :)
Tai miten aika riittää siihen(kin)..

Shadow nauttii täysin siemauksin hotellielämästä. 
Meillä oli elokuun viimeisenä viikonloppuna, Venetsialaisena ihana näyttely Luulajassa.
Pääsimme matkaan jo perjantaina niin ihmiset kuin kissatkin saivat vapaan illan hotellissa ennen näyttelyä. Alla sitten pari kuvaa: 


Dio oli molempina päivinä best in show III- kategorian aikuisissa uroksissa.

Sky oli lauantaina tuomarin paras! 

Shadow oli sunnuntaina best in show III - kategorian kastraatti uroksissa.
(poikansa Ocean Legend - Ossi oli myös paneelissa isäänsä vastassa) 

Luulajan ruusukkeet.
Luulajan palkintopystit. 
Meille muutti kesäloman aikana, elokuussa uusi ihana kehräävä perheenjäsen. :) Alcarinqua Fionola, tuttavallisemmin Siiri. Rodultaan Siiri on bengali ja tytön kasvattaja on Katja Patrikainen. Siiri tuli vahvistamaan Hiesun kissalan bengalikasvatusta. Ja kuvat puhukoon puolestaan! :D

Sky ja Siiri kissapuussa torkuilla. 

Keittiön pöytä on valloitettu nyt myös Siirin toimesta. 

Kolmen kerroksen väkeä? Vai neljän.. vai?
Kuvassa kuitenkin Selma, Siiri, Sky ja Calypso. 

Siiri pääsi heti tutustumaan myös minipossu Pikku-Ukkoon. 

Lämpöpatteri Hottiksen vieressä on lämpöinen nukkua. :)









4 kommenttia:

  1. Ihana luke blogista kissojen kuulumisia. Mahtava näyttelymatka teillä on kyllä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se auttaa kirjoittamisinspiraatioonkin, kun tietää, että joku lukee. :D

      Näyttely oli kyllä uskomaton! Kunpa voisi aina tunnelman tallentaa johonkin ja aistia sitä sitten joskus pieninä annoksina uudelleen. :D

      Poista
  2. Hei. Nytpä minäkin muistin tulla lukaseen kuulumisia hienoja reissuja teillä ollut viime aikoina �� ja eiköhän ne jatku tuolla valiojoukolla. �� onko pikku-ukko kasvattanut harjakset, taitaa hirvittää joku kun noin pörhistää? �� t. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa Virpi! :D Mukava, kun olet eksynyt tänne lukemaan ja kirjoittelmaankin! :)

      On ollut hienoja reissuja! :D Ehkä liikaakin, sitten mätkähtää pyllylleen.. ;)

      Ukkelilla on tuo harjas kasvanut salakavalasti ja tosiaan välillä nostaa sen ihan pystyyn, kun on jotain säpinää.. :D

      Poista