keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syyskuun kuulumisia

Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan.. Ja siitä on vain noustava ja jatkettava yritystä. :)
Wanda aloitti mouruamisen todella pian pennun menettämisen jälkeen mutta ajattelimme nyt kuitenkin pitää pienen tauon, ennen kuin Wandan kanssa yritämme uudelleen, ehkä sitten seuraavasta mourusta. Eläinlääkäri totesi Wandan kuitenkin ihan terveeksi, mikä on tärkeintä. 
Maikkilan Ilmatar
Ilmatarta seuraamme mielenkiinnolla.. Odottelemme varmoja merkkejä tiinehtymisestä.
Ilmatar elelee rauhallisesti, nukkuen ja seuraillen talon tapahtumia. Nisät ovat aavistuksen verran kasvaneet normaalista.. Toivotaan! 

Maikkilan Ellen
Wandan pennun menettämisen tuskissa päädyimme toiseen ratkaisuun. Ellen heilasteli Laakerin kanssa ja jäämme jännittyneinä odottelemaan joskos Ellen tekisi vielä viimeiset pentunsa. 


RC:n koiranruoka-astia palvelee keittiössä kissanruoan säilytysastiana. Vielä astia on pysynyt turvassa koirien murtautumisilta. :D


Viimeisin kissanruokatilaus täytti astian piripintaan mutta piankos meidän suuri kissalauma syö ruoat parempiin suihin. :)


Paljastetaanpas tässä nyt yksi kissalamme erikoisuus, jonka jo suurin osa kasvattiemme omistajista tietävätkin.. ;D Eli kun kasvatit täyttävät ensimmäisen kokonaisen vuoden on kissalassamme ollut tapana teettää pentuajasta kuvakirja. Jokainen kasvatin omistaja saa sitten muistoksi kirjasen. :) On myös ihanaa itse katsella ja muistella kirjojen kautta pentuja ja pentuaikaa. 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! On ollut kyllä kiva katsella kirjoja ihan ensimmäisestä pentueesta asti. :) Jätämme siis luonnollisesti itsellemmekin yhden kirjasen jokaisesta pentueesta. <3

      Poista
  2. Tosi kiva idea tuo kuvakirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! On kyllä tosi kiva, että hoksasimme jättää itsellekin kirjat ihan ensimmäisestä pentueesta lähtien. :)

      Poista
  3. Oon jo näyttänytkin ja kehuskellut kaikille tutuille ja työkavereillekin, miten hienon kuvakirjan meidän Reiskan kasvattajat on lähettäneet. Oli tosi hieno ylläri!! T:satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :) Kivat yllärit ovat aina mukavia. :)

      Poista