keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Vilman pennut ja veriryhmä B

Hiesun kissalan ensimmäisen oman kasvatin pennut syntyivät 30.11.2011. <3
 Emänä siis CH FI* Hiesun Witchcraft ja isänä CH FI* Cavall's Kasper. :)

Witchcraft eli Vilma on veriryhmältään B ja Kasper eli Laakeri on A. Yleisimmin kissat ovat veriryhmältään A. Ja jos naaras on B ja uros on A, niin pennut tarvitsevat erityishuomiota ainakin ensimmäisen vuorokauden ajan syntymästään. Tässä hyvä linkki aiheesta: Kissan veriryhmät ja niiden merkitys

Vilma sukkapuvussa ja vastasyntyneet pennut 2011. 
Vilma syntyi Millin ja Jetin yhdistelmästä, jossa naaras on veriryhmältään A ja uros on B. Tämä oli kuitenkin pennuille ihan turvallinen yhdistelmä, eikä siihen tarvittu erityistoimenpiteitä. Myöhemmin sitten, kun testautimme Vilman veriryhmän sieltä paljastui pelätty B. Vilmasta kasvoi kuitenkin erittäin kaunis rotunsa edustaja joka pärjäsi upeasti myös näyttelyissä, joten oli selvää, että edes yhdet pennut on Vilmalta saatava jatkamaan kyseistä linjaa. <3 Aikani etsin rotupiireistä B-kollia mutta sellaista ei ollut saatavilla niin lopulta päädyimme tähän uskaliaaseen projektiin, jossa isänä toimiikin oma A-veriryhmän uros. 

Kaksi valkoista ja kaksi ruskeatabbypentua. <3
Vilman laskettuaika oli marraskuun viimeinen viikonloppu mutta aika ylittyi eikä Vilma näyttänyt kunnollisia synnyttämisen merkkejä. Joten oli taas aika suunnata Kokkolaan klinikalle, kun ei uskallettu enää odottaa pitempään. Keskiviikkoyönä 30.11. syntyi sitten sektiolla neljä tomeraa pentua. <3 Samalla Vilma steriloitiin. 
Siitä alkoi sitten meidän urakka, pitää pennut poissa emon nisiltä ainakin sen 24 tuntia. Vilmalle laitettiin päälle sukkapuku ja pentuja ruokittiin n. 2 tunnin välein emonmaidonvastikkeella käyttäen mahaletkua.
Vilma hoksasi pennut kuitenkin nopeasti ja tuli lämmittämään pentuja. Pikkuhiljaa myös muut äidinvaistot heräsivät.

Vilma ja pennut joulukuussa 2011. 
Tänään Vilman pennut täyttävät yhden viikon! Päivä kerrallaan elellään edelleen ja seuraamme pentujen kehitystä. Paino nousee hiljalleen mutta takapakkejakin on välillä. Toivotaan, että pienoiset selviytyvät ja kasvavat upeiksi, isoiksi kissoiksi! <3

3 kommenttia:

  1. Kiitos tarinasta ja ihania kuvia. Täällä kovasti odotellaan, että millon päästäs kattomaan.

    VastaaPoista
  2. Aaa nyt mää oivalsin että mihin sitä sukkapukua oli tarvis! :) Hieno juttu että siellä on kaikki hyvin ja pennut ovat täyttäneet jo viikon! Voi nöttösiä! :)

    VastaaPoista
  3. Hei Päivi! Odottavan aika on aina niin pitkä. :) Viikot kuluvat kuitenkin nopeasti ja saavat pennut vielä kasvaa ja vahvistua. <3 Vilmalla on varmasti teitä ikävä!

    Sanna, joo! Kiitokset vielä ohjeesta! :) Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

    VastaaPoista